Tarina
Aavistuksen tarina alkoi halusta pukea lapset hyvin istuviin vaatteisiin, jotka näyttävät myös kivalta päällä. Kun sitten omien lasten päällä näkyvät vaatteet alkoivat kiinnostaa myös lähipiiriä, syntyi aavistuksenomaisesti unelma omasta lasten vaatemallistosta. Unelmasta kasvoikin lopulta Aavistus: vaatebrändi, joka nyt valmistaa tilauksesta uniikkeja lastenvaatteita kaikille halukkaille. Harmoniset, maanläheiset värit ja suloiset eläin- ja kukkakuosit ovat ainakin meidän perheessä niin lasten kuin aikuistenkin mieleen. Ja myös sitä on Aavistus; lasten ja aikuisten yhteinen juttu. Uskomme, että mukavat vaatteet ja leikkisät kuosit innostavat lapsia leikkimään ja liikkumaan! Mutta pienestä lisäharmoniastakaan lapsiperheen arjen keskellä tuskin on mitään haittaa.
Kaikki tilattavissa olevat vaatteet valmistetaan kotiompelimossa Keski-Suomen sydämessä Laukaassa. Ympäröivästä luonnosta järvi- ja metsämaisemineen kumpuaa halu siirtää samoja ajattomia tunnelmia myös koteihin; kevään ensimmäisen hennon kukannupun järvenrannassa tai pihassa vierailevan uteliaan metsäneläimen. Näitä löytyy Wilhelmiina Saarimaan ja Elisa Parton Aavistukselle yksinoikeudella suunnittelemista ja piirtämistä ihanista kuosivaihtoehdoista. Tilaustyönä tehtyjen vaatteiden lisäksi verkkokaupastamme voi tilata myös kankaita omilla kuoseillamme.
Aavistuksen arvoja ovat ennen kaikkea vastuullisuus, kotimaisuus, ekologisuus ja eettisyys. Arvot näkyvät niin kankaiden ja kaavojen suunnittelussa kuin vaatteiden tuotannossa. Kankaat ovat Euroopassa painettuja, ja niiden materiaali on luomupuuvillaa, jolla on GOTS-sertifikaatti (Global Organic Textile Standard). Sertifikaatti takaa, että kankaasta vähintään 70 % on luonnonmukaisesti viljeltyä luonnonkuitua, ja sertifikaatin saamisen kriteereissä on otettu huomioon niin ihmisten kuin luonnon hyvinvointi. Aavistuksen omat kuosit, ja lähes kaikki käyttämistämme kaavoista on suomalaisten suunnittelijoiden käsialaa. Ja kun tuotteet valmistetaan tilauksesta huolellisena käsityönä, ei liikatuotantoa synny ja pystymme minimoidaan kankaiden hävikin. Uskomme myös, että tuote jota hetken joutuu odottamaan, on harkittu ja tarpeellinen valinta, eikä impulsiivinen heräteostos.
Emme kuitenkaan halua unohtaa arvoistamme leikkisyyttä! Sen avulla voimme opettaa myös jo edellä mainittuja arvojamme perheen pienimmille, joille nuo vaikeat sanat eivät välttämättä sellaisenaan aukea. Toivomme, että tuotteistamme on paljon iloa teille ja pienokaisillenne!